Suomalaisia kilpahiihtäjiä

Me suomalaiset olemme tunnetusti urheilukansaa, ja vielä sitäkin enemmän hiihtokansaa. Maastohiihto on hyvin lähellä sydäntämme ja perinteitämme, ja maan historian aikana on suomesta pongahtanut maailman parrasvaloihin monta huipputason kilpahiihtäjää.Suomalaisessa maastohiihdossa on kuitenkin ollut kaikenlaisia ylä- ja alamäkiä vuosien varrella. Monelle melkoinen järkytys oli kuuluisa dopingskandaali Lahden MM-kisojen yhteydessä 2001. Siitäkin lajin suosio on onneksi ollut nousussa, ja tänä päivänä saamme taas kannustaa monia menestyksekkäitä ja puhtaasti urheilullisia hiihtosankareita.

Juha Mieto

Kukapa ei esimerkiksi muistaisi Juha Mietoa, joka jäi yhden sadasosasekunnin päähän kultamitalista 1980-vuoden talviolympialaisissa Lake Placidissa. Mieto, monen muun suomalaisen kilpahiihtäjän tavoin, onkin noussut tunnetuksi julkisuuden henkilöksi urheilu-uransa ansiosta. Suurista suomalaisista hiihtäjistä puheen ollen ei ole ollenkaan väärin aloittaa juuri Juha Miedosta tai ”Mietaan Jussista”, kuten hänet kansan keskuudessa tunnetaan. Mies voitti olympiakultaa vuonna 1976 Insbruckissa, tosin ei henkilökohtaisesti, vaan osana viestijoukkuetta.

Siiri Rantanen

Suuria nimiä on toki ollut ennen Mietoakin, ja ehdottomasti on mainittava Siiri Rantanen, joka on maastohiihdon olympiavoittaja vuodelta 1956, mutta uskokaa tai älkää, hän on vielä 52-vuotiaana ollut Finlandia-hiihdon nopein nainen!

Kerttu Niskanen

Yksi tämän päivän uusista hiihto-tähdistä on ehdottomasti Oulusta kotoisin oleva Kerttu Niskanen. Ensimmäiset Niskasen aikuisten arvokisat olivat Oslon MM-kilpailut 2011, joissa sijoitus kahdeksan kilometrin perinteisellä oli kahdeksas. Mitalisijoituksiakin on jo Niskaselle kertynyt, Sotshin Olympialaisista 2014 hän palasi mukanaan kaksi hopeamitalia, ja Falunin MM-kilpailuista tuli pronssia 2015.

Iivo Niskanen

Toinen Niskasen perheen menestyneistä hiihtäjistä on Kertun veli Iivo. Tällä nuorella hiihtäjällä on lupaava ura edessään. Sotshin olympialaisissa hän voitti yhdessä Sami Jauhojärven kanssa kultaa parisprintissä – tämä oli Suomen ensimmäinen talviolympiakulta 12 vuoden tauon jälkeen! Kaudella 2014-2015 Iivo Niskanen saavutti myös ensimmäisen Maailmancup-voittonsa Kuusamossa. Lisää Niskasen ja Suomen joukkueen saavutuksista Sotshissa löytyy Ylen sivuilta.

Uudet lupaukset

Nouseva tähti hiihtäjien joukossa on myös Kainuun hiihtoseuraa edustava Anne Kyllönen. Maailmancupissa hän on ollut ensimmäisen kerran pistesijoilla 2010, ja on sen jälkeen noussut tasaisesti ylöspäin. Sotshin olympialaisissa hän oli mukana naisten viestissä, saavuttaen hopeaa.Mieshiihtäjissä vastaavasti yksi uusista lupauksista on Kajaanista kotoisin oleva Matti Heikkinen: mies voitti kultaa Oslon MM-kilpailuissa 2011, ja vuoden 2015 paras MM-sijoitus oli kolmas sija Rubinskissä 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa.