Category: Vinkit

Urheilusuorituksesta palautuminen

Harrastusten parissa vietetty talvilomaviikko on tärkeä tekijä ihmisten jaksamisessa. Pitkä ja pimeä talvikausi katkeaa mukavasti, kun suuntaa talvilomallaan hiihtokeskuksiin, joissa hiihtoharrastuksen lisäksi on tarjolla suuret määrät erilaisia after ski -aktiviteetteja.

after ski

Mitä tarkoitetaan sanoilla after ski? Alun perin sillä on tarkoitettu hiihdon jälkeistä rentoa ja lämpimänä pitävää vaatetusta. Nykyään sillä on paljon laajempi merkitys, joten sanalla tarkoitetaankin kaikkea hiihtokeskuksissa tapahtuvaa viihdyttävää toimintaa, kuten kylpylöitä, baareja, ravintoloita, yökerhoja sekä esimerkiksi rekiajelua. Tarkoitus on siis rentoutua rankasta rasituksesta, jota innokas hiihtäjä tai laskettelija kokee päivän intensiivisen suorituksen aikana.

Tasokkaita hiihtokeskuksia löytyy niin läheltä kuin kaukaa. Yhteistä niille on hiihtorinteiden ja -latujen lisäksi viihtyisä majoitus ja hyvä palvelutarjonta. Kun vauhdikas päivä on takana, voi keskittyä itsensä hemmottelemiseen. Suomessakin erilaisia laskettelu- ja hiihtokeskuksia on runsain määrin.

Tarjonta onkin hyvin kattavaa. Etenkin Pohjois-Suomen hiihtokeskukset ovat erityisen tunnettuja lomanviettopaikkoja, joten niiden ympäristöstä löytyykin suuret määrät oheistoimintoja. Hyvä ruoka ja juomat lienevät jokaisen vaatimuslistalla. Usein hiihtokeskuksissa onkin useita ravintoloita ja baareja, joista jokainen voi löytää herkkuja omaan makuunsa. Takkatuli, elävä musiikki ja viihtyisä ympäristö toimivat tunnelmantekijöinä, ja tunnelmaa voi aina kohottaa hyvällä drinkillä tai vaikkapa herkullisella aterialla.

Online kasinot ovat myös tulleet suosituiksi ajanvietetavoiksi ja sopivat erinomaisesti myös after ski -harrastukseksi. Pelaamisen jännitys ja voittomahdollisuudet tempaavat mukaansa helposti kenen tahansa nettikasinoiden tasokkaaseen maailmaan. Ainahan on olemassa mahdollisuus voittaa ja nostaa tilin saldoa merkittävästi matkan loppupuolelle.

Laskettelu ja hiihtäminen ovat nykyään muodissa, ja eri lajeilla onkin vankat harrastajajoukot. Uudet lajit, kuten lumilautailu, ovat tuoneet mukanaan uudenlaisia harrastajia. Extreme-lajeissa ja lumilautailussa on vallalla rento meininki ja siihen sopiva pukeutuminen. Tämä jatkuu myös after ski -toiminnassa, jossa yhdessäolo ja musiikki ovat tärkeitä. Hyvien rinteiden ja hissien lisäksi vapaa-ajan tarjonta onkin noussut yhdeksi erittäin tärkeäksi kriteeriksi valittaessa talven lomakohdetta. Pelkkä luonto ei enää välttämättä riitä, nyt halutaan majoitukselta laatua.

Suomalaiset lumilautailijat

Talviurheilu on ollut Suomessa aina suosittua, mikä johtuu luonnollisesti siihen tarjotuista mahdollisuuksista. Lähivuosina lumilautailun kasvu on kuitenkin ollut huimaa verrattuna muihin lajeihin. Suomalaiset ovat tässä lajissa myös niittäneet huomattavaa menestystä. Huippuja ei ole tullut vaan miesten sarjoista, vaan maan kirkkaimpia tähtiin kuuluu lumilautailun maailmassa kuusamolainen Enni Rukajärvi.

Enni Rukajärvi

Lumilautailun kulttuuri on lähtökohtaisesti huomattavasti rennompaa kuin monissa muissa kilpalajeissa. Vaikka toki kaikki haluavat tähdätä ykköspaikalle, on kilpailijoiden asenne enemmän perheellinen ja toisiaan tukeva. Urheilijat haluavat viedä lajia eteenpäin yhtä paljon kuin itseään. Enni Rukajärvikin haastatteluidensa mukaan allekirjoittaa tämän ajatuksen ja pitääkin lumilautailijana olon elämäntyylistä: reissaamisesta, lajissa kehittymisestä ja lumilautailusta nauttimisesta.

Tämä moderni filosofia on kuitenkin johtanut huimiin tuloksiin. Vuonna 2010 hän voitti koko World Snowboard Tourin kokonaispisteissä. Tämän saavutuksen lisäksi hänellä on hallussaan X Games -kultamitaleita.

Antti Autti

Yksi lumilautailun menestyjistä Suomessa on Antti Autti. Hän on kilpaillut jo kolmella vuosikymmenellä. Vuonna 2005 Autti voitti half pipen ja big airin MM-kultaa sekä X Gamesin lumikourun kilpailun. Jälkimmäinen saavutus myös vei hänen nimensä Guinnessin ennätystenkirjaan, sillä hän oli ensimmäinen Yhdysvaltojen ulkopuolelta tuleva kisaaja, joka oli ikinä kyseistä kisaa voittanut.

Antti on pitänyt tyylistään kiinni, sillä vuonna 2010 hän kieltäytyi Suomen olympiajoukkueeseen lähtemisestä. Sen sijaan hän jatkoi uraansa vapaalaskijana. Hän kuitenkin oli olympiajoukkueessa varajäsenenä vuonna 2014.

Rinteistä rentoutumaan

skii resort

Kun laskettelu nousi pinnalle 80-luvulla, monet murtomaahiihdon nimeen vannovat teilasivat lajin helpoksi touhuksi, jossa ei tarvitse kuin seisoa suksien päällä. Lajia kokeiltua kuitenkin tiesi tehneensä töitä koko vartalolla. Vauhdissa kehon jokainen lihas pääsee töihin, jotta laskusta tulee mahdollisimman hyvä ja tasainen.

Pitkän päivän päätteeksi rinteessä tarvitsee taatusti lepoa ja rentoutumista. Talvinen tuiverrus on tehnyt tehtävänsä ja lihakset huutavat jo lepoa.

Vinkit lepoon

Laskettelu on suosittu harrastus, ja se sopii yhteiseksi kiinnostuksen aiheeksi koko perheelle. Rinnelomalla rinteestä suunnataan lepäämään hiihtomajalle, oli se sitten hotellihuone tai oma mökki.

Monissa hiihtokohteissa ohjelmaa on tarjolla yllin kyllin iltamenojen merkeissä, mutta pitkä päivä voi viedä veronsa eikä menojalkaa jaksa enää nostaa. Jokainen laskettelija haluaa olla aamulla aikaisin taas hissiasemalla valmiina uusiin ja pehmeisiin lumiin.

Miten illan voi siis viettää:

  • Jos mahdollista, mene löylyihin. Saunalla on terveydellisiä vaikutuksia ainakin innokkaiden saunojien, kuten suomalaisten mukaan. Lämpimät löylyt hierovat väsyneitä lihaksia sillä aikaa, kun mieli rentoutuu. Saunan jälkeen uni maistuu hyvin.
  • Oma älypuhelin tai tabletti kulkee mukana myös hiihtoreissuilla. Netin kautta voit kirjautua pelaamaan mobiilipelejä, joiden parissa aika kuluu kuin siivillä. Nettikasinovertailu.info -sivuston kautta löydät pelit, jotka toimivat moitteettomasti myös mobiilissa.
  • Jos mukana on kavereita, voitte laittaa pystyyn pelisession. Monet pelit, kuten yatzy, kulkevat mukana pienessä tilassa. Illan viihteeksi riittää yhdessä oleminen ja rentoutuminen. Ellei lautapelejä ole otettu mukaan, voitte pelata myös porukalla nettipelejä.
  • Hiihtoporukassa puheenaiheet pyörivät harrastuksen ympärillä. Ilta on hyvää aikaa suunnitella seuraavan päivän reittejä ja tutkia lumitilanteita sekä sääolosuhteita. Samalla voidaan kerrata päivän parhaat palat.
  • Jos porukka koostuu aikuisista ja lapsista, kannattaa kartoittaa, olisiko lähistöllä kylpylää tai uimahallia. Koko porukka voisi rentoutua ja pitää hauskaa elämyspaikoissa. Lapset rakastavat vesileikkejä. Aikuisille liikuntapaikat tarjoavat hierontaa, ja lihasten venyttelymahdollisuuden vedessä.
  • Lomalle kannattaa pakata mukaan kirjoja. Ilta on hyvää aikaa keskittyä lempiromaaniin tai muuhun kirjallisuuteen. Ajatukset siirtyvät lepoasentoon ja valmistautuminen seuraavan päivän seikkailuihin rinteissä alkaa.

Tunnetut urheilevat pokerinpelaajat

Pokeri kaikkine eri peliversioineen on yksi suosituimpia kasinopelejä kautta aikojen, ja sitä voidaan tänään harrastaa lähes kaikkialla monipuolisten nettikasinoiden ansiosta. Nettikasinot tarjoavat lukuisia mahdollisuuksia nauttia täysipainoisesta pokeriturnauksesta kotona, mökillä tai vaikkapa bussissa, sillä pelaaja tarvitsee vain mobiililaitteen pelaamiseen ja verkkoyhteyden aloittaakseen pokerin pelaamisen.

Pokerin pelaajien joukosta löytyy myös useita tunnettuja henkilöitä, jotka tunnetaan erityisesti urheilusaavutuksistaan, mutta jotka ovat kunnostautuneet myös taitavina pokerinpelaajina. PokerStars kuuluu maailman suurimpiin pokerisivustoihin, jonka sivuilla pelaavat muiden pokerin pelaajien lisäksi myös lukuisat urheilutähdet Team PokerStars -joukkueissa. PokerStars käynnistettiin 2000-luvun alussa tarkoituksenaan perustaa monimuotoinen pelisivusto, joka tarjoaa korkealaatuista pokeria kaikille pokerin ystäville. Lisäksi uudet, kokemattomat pelaajat saavat sivuilta tarkat ohjeet pokerin pelaamiseen, sekä esimerkkejä erilaisista pokerikäsistä, jotta aloittelevatkin pelaajat pääsevät helposti mukaan pokerin jännittävään maailmaan.

Hiihtäjät Hellner ja Northug

Pokerien pelaajien riveistä löytyy muun muassa maailmanluokan hiihtäjiä, kuten esimerkiksi monipuolinen ruotsalainen hiihtäjä Marcus Hellner, joka on niittänyt urallaan lukuisia voittoja aina olympiavoitosta lukuisiin kulta– ja hopeamitaleihin.

marcus_hellner_wins_gold-thumb-450x300-220875

Marcus Hellnerin urheilijan ura lähti käyntiin 16-vuotiaana, kun hänet hyväksyttiin Gällivaren hiihtolukioon. Marcus Hellner on kotoisin Skaraborgin läänistä, Skövden kunnasta, joka sijaitsee Länsi-Göötanmaalla. Ensimmäisen voiton hän nappasi jo 13-vuotiaana Länsi-Göötanmaan piirimestaruuskisoissa, josta hiihtäjän matka kohti huippua lähti liikkeelle. Marcus Hellner on vuosien varrella kilpaillut muun muassa hiihdossa, viestissä, parisprintissä ja yhdistelmäkilpailussa. Hiihdon lisäksi hän viettää aikaa musiikin parissa, sekä pelaa korttipelejä, kuten esimerkiksi pokeria.Marcus Hellner on osa Team PokerStars-pelaajajoukkiota, ja hän pelaa käyttäjätunnuksella ’M.Hellner’.

PokerStars tarjoaa eksklusiivista kasinopelaamista kaikille innokkaille pelaajille, jotka haluavat pelata pokeria pelisivustolla, jossa kuuluisat urheiluprofiilit ottavat mittaa pokeritaidoistaan. Marcus Hellnerin lisäksi PokerStarsin sivuilta löytyy useita muita urheiluikoneita, kuten esimerkiksi norjalainen maastohiihtäjä Petter Northug, joka tunnetaan yhtenä suurimmista lahjakkuuksista lajissaan. Petter Northugin ura hiihtäjänä aukesi hänen voittaessaan ensimmäisen kilpailunsa Falunissa vuonna 2006. Tämän jälkeen hän on niittänyt voittoja ja kahminut mitaleita eri hiihtolajeista aina pitkän matkan hiihdosta sprintteihin. Northug tunnetaan erityisesti hänen tavastaan tehdä kaulaa muihin kilpailijoihin reippaasti ennen maaliin tuloa. Petter Northug on innokas pokerinpelaaja, joka viettää aikaa pokerin parissa muun muassa PokerStars pelisivustolla.

Jalkapalloilijat Ronaldo ja Neymar Jr

Lähes jokainen on varmasti kuullut nimen Cristiano Ronaldo, joka on tämän hetken kuumimpia jalkapalloilijoita maailmassa. Christiano on portugalilainen Madeiran saarella syntynyt jalkapallon pelaaja, joka aloitti uransa jo kahdeksan vuotiaana pelaten pienimuotoisessa amatööriseurassa. Cristiano Ronaldo, joka on perheen kuopus, tulee köyhästä perheestä, jossa alkoholi esitti erittäin suurta roolia. Onneksi kiinnostus jalkapalloon, sekä luontainen lahjakkuus lajiin auttoivat häntä eteenpäin jalkapalloilijan uralla, sillä Cristiano Ronaldon väitetään olevan luultavasti kaikkien aikojen parhain jalkapalloilija. Hän pelaa jalkapallon lisäksi ahkerasti myös pokeria suositulla PokerStars -pelisivustolla. Muita pokerista kiinnostuneita jalkapalloilijoita on muun muassa Neymar Jr, joka syntyi Brasilian São Paulossa vuonna 1992. Neymar Jr on maansa tunnetuin jalkapallon pelaaja, joka pelaa Brasilian maajoukkueessa ja FC Barcelona nimeä kantavassa seurajoukkueessa.Neymar Jr on niitä harvoja pelaajia, jonka äärimmäinen lahjakkuus jalkapalloiluun huomattiin erittäin aikaisessa vaiheessa. Pelaajana häntä kuvaillaan nopeaksi, kekseliääksi ja teknisesti taitavaksi, ja hänen taitonsa pääsevät oikeuksiinsa hyökkääjänä.

Muita urheilun ammattilaisia

Rafael Nadalin hallitseman lajin keskeinen elementti on myös pallo, mutta hieman pienemmässä koossa, sillä Nadal on tenniksen ammattilainen, jonka hallussa on lukuisia Grand Slameja, sekä hulppea määrä muita voittoja ja mestaruuksia. Rafael Nadal on Espanjasta kotoisin oleva tennispelaaja, joka jo kahdeksan vuotiaana poimi ensimmäisen mestaruutensa ja siirtyi tenniksen ammattilaiseksi 15-vuotiaana. Tenniksen lisäksi Nadal nauttii pokerin pelaamisesta ja hänen toimiaan voi seurata Team PokerStars-porukassa. Nadal on pelannut pokeria muun muassa Cristiano Ronaldoa vastaan hyväntekeväisyyteen liittyvissä live-turnauksissa.

Myös jääkiekkoilijat ovat innokkaita pokerin harrastajia, kuten esimerkiksi tšekkiläinen Jaromir Jágr ja ruotsalainen Mats Sundin, joka on ammattilaisuransa jo jättänyt taakseen. Myös golfin parista löytyy pokerin pelaajia, kuten esimerkiksi ylivoimainen Tiger Woods, joka on urallaan voittanut lukemattomia turnauksia. Ammattilaisnyrkkeilijä Floyd Mayweather Jr lukeutuu myös pokerin harrastajaksi, joten voidaan sanoa, että pokeri kutsuu pelaajia, oli laji mikä tahansa.

Entinen ammattilaisurheilija – aktiivinen pokerin pelaaja

Pokeri on uskomattoman suosittu pelimuoto aktiiviurheilijoiden keskuudessa, mutta myös entisten ammattilaisurheilijoiden joukossa, sillä urheilu-uransa lopettaneiden joukosta löytyy lukuisia pokerin pelaajia. Fatima Moreira de Melo on hollantilainen maahockey pelaaja, joka on edustanut maajoukkuettaan aina vuodesta 1997 saakka. Hänen uraansa mahtuu useita voittoja ja mitaleita. Fatima Moreira de Melo on myös innokas pokerin pelaaja, sillä hän pelaa PokerStars -pelisivustolla useiden muiden urheilijoiden tavoin. Myös erittäin menestynyt koripalloilija Michael Jordan lukeutuu tämän jännittävän kasinopelin ystäväksi.

Mäkihyppy

skii jump

Tässä talviurheilulajissa hypätään suksien kanssa hyppyrimäestä mahdollisimman pitkälle ja tyylikkäästi. Jos hypyssä on kaunis ilmalento ja alastulo sujuu mallikkaasti, hyppy katsotaan tyylikkääksi. Hyppysuoritus alkaa siis korkealta hyppyrimäen päältä, joita on eri korkuisia. Hyppyrimäet jaetaan seuraavasti: pienet mäet, normaalimäki, suurmäki ja lentomäki. Liikkeelle lähdetään vauhtimäen puomin takaa, jossa ensin istutaan ja haetaan hyvää asentoa. Lasku tapahtuu mahdollisimman aerodynaamisessa kyyryasennossa. Hyppyramppi on aluksi hyvin jyrkkä, mutta loivenee loppua kohden. Hyppyrin nokalta ponnistetaan voimakkaasti ja pyritään lentämään mahdollisimman pitkälle.

Mäkihyppyyn kuuluu myös olennaisena osana pistelasku, joka koostuu hypyn pituuspisteistä ja viiden tuomarin antamista tyylipisteistä. Hyppääjä pyrkii ylittämään mäen K-pisteen, jotta saisi mahdollisimman hyvät pisteet. K-pisteen kohdalta alastulorinne alkaa loiventua. Tuomarien antamiin pisteisiin vaikuttaa suksien ja vartalon asento ponnistuksen, ilmalennon ja alastulon aikana. Mäkihyppykilpailuun kuuluu kaksi kierrosta. Hyppäämistä ei voi suorittaa kovalla tuulella, ja melko useinkin kisoja joudutaan perumaan kovan tuulen vuoksi.

Mäkihyppyyn kuuluu aivan omat varusteet. Siinä käytetään aivan erityisiä mäkihyppysuksia ja hyppyhaalaria, joita molempia koskee tietyt säännöt. Nykyään varsinkin hyppyasuihin on jouduttu puuttumaan, sillä niihin on yritetty tuunata mitä ihmeellisimpiä ulokkeita puvun pinta-alan lisäämiseksi, sillä suuremmalla puvun kantopinta-alalla hyppy kantaa pidemmälle.

Mäkihyppyä voi harrastaa myös kesällä. Joiltakin paikkakunnilta löytyy muovitettuja hyppyrimäkiä, jotka mahdollistavat hyppäämisen myös kesällä. Suomessa Salpausselän kisat keräävät tuhansia katsojia seuraamaan jännityksellä mäkihyppykisaa. Tunnettuja suomalaisia mäkihyppääjiä ovat ainakin Matti Nykänen, Toni Nieminen, Janne Ahonen.

Nopeuslasku

Tässä talviurheilulajissa nopeus on valttia. Nopeuslaskua voidaan pitää rinnelajien formula-ykkösenä. Siinä suksilla lasketaan rinnettä alas, pyrkien saavuttamaan mahdollisimman huima nopeus. Vauhti voi nousta parhaimmillan yli 200 km/h. Ensimmäiset nopeuslaskukilpailut käytiin tiettävästi Kaliforniassa vuonna 1859. Kuuleman mukaan lajia harrastivat aluksi kalifornialaiset kullankaivajat ja kaivosmiehet. Eurooppaan laji kantautui 1930, jolloin järjestettiin ensimmäinen kilpailu. Kilpailijoita alkoi olla Euroopassa yhä enemmän ja myös kilpailuja järjestettiin Euroopassa yhä enemmän. 1960-luvulla laji koki uuden nousun sen synnyinmaassa Yhdysvalloissa ja sitä alettiin myös harrastaa uudelleen.

Nopeuslaskussa ilmanvastuksen tulee olla mahdollisimman pieni, jotta saavutettaisiin suuri nopeus. Siksi lajissa käytetäänkin erityisvalmisteisia kypäriä ja monoja. Puvut ovat ihonmyötäisiä ja polvien ja kyynärpäiden kohdalla on vahvisteet suojaamassa kaatumiselta. Myös sukset ovat erityisvalmisteiset ja erityisen leveät. Sauvat ovat hiukan käyrät, jotta saavutetaan mahdollisimman nopea asento syöksyyn. Nopeuslaskuun on suunniteltu aivan erityiset rinteet, jotka ovat pituudeltaan noin kilometrin. Laskuun tarkoitettuja paikkoja maailmassa on vain noin kymmenkunta. Suomessa ainakin Sallassa on monesti järjestetty nopeuslaskukisoja. Useimmiten nämä laskurinteet on tehty korkeaan ilmanalaan, jotta ilmanvastus olisi mahdollisimman pieni. Suomalaisia nopeuslaskijoita ovat mm. Jukka Viitasaari, Tarja Mulari ja Kati Metsäpelto. Suomalainen Kalevi ”Häkä” Häkkistä voidaan pitää yhtenä nopeuslaskun uranuurtajana maailmassa, ja hän nimenomaan toi nopeuslaskun Suomeen. Hän mm. harjoitteli munamaista laskuasentoa auton katolla, sen ajaessa eteenpäin.

Rullasukset – hiihtoa ilman lunta

Jos haluat pitää hiihtotaitoa yllä kesähelteillä, etkä ole innokas hiihtämään hiihtoputkissa, niin hanki ihmeessä rullasukset. Rullasuksilla kohotat monipuolisesti eri lihasryhmien kuntoa. Kun kesät harjoittelet rullasuksilla, sujuu talvella siirtyminen lumille kuin itsestään. Varusteet rullahiihdossa ovat melkein samat kuin talvella, paitsi että suksissa on rullat alla ja ne ovat lyhyemmät. Rullasukset ovat noin metrin mittaiset ja niissä on yleensä kumiset renkaat alla. Rullasuksilla voi hiihtää molempia hiihtolajeja, perinteistä ja vapaata. Etenkin huippuhiihtäjille rullahiihdon osuus on tärkeä osa harjoittelua. Tässä lajissa kehittyvät käsien ja ylävartalon lihakset. Liikesuunnat käsien ja potkujen osalta poikkeavat hiukan hiihdossa käytetyistä liikeradoista.

Rullahiihdossa harjoitetaan yleensä kolmea perustekniikkaa, tasatyöntöä, sauvoittaluistelua ja ylämäkien harjoittelua. Rullilla hiihdetään kuta kuinkin samalla tavalla ja samoilla lihaskulmilla kuin suksilla. Hyvän tekniikan hallitseminen takaa parhaan lopputuloksen. Jos hiihdät rullilla liian pystyssä olevassa asennossa, huomaat harjoittelun olevan tehotonta. Joten oikean tekniikan löytämiseen kannattaa satsata. Jos sinulla on allasi hitaat rullat, tasatyöntöharjoittelua ei kannata tehdä. Kun harjoittelet perinteistä hiihtotapaa, kannattaa harjoittelussa käyttää pääasiassa tasatyöntöä ja ehkä jonkin verran yksipotkuista tasatyöntöä. Vuorohiihtoa kannattaa harjoittaa vain loivissa ylämäissä. Kun taas harjoittelet luistelutekniikkaa, muista pitää säärikulma riittävän matalana ja lantio liikkeessä. Sauvoittaluistelun tarkoituksena on lähinnä kehittää lihaskestävyyttä. Valitse rullasukset oman tasosi mukaan ja mieti myös, minkälaiseen hiihtoon panostat. Rullahiihto kuuluu Kansainvälisen hiihtoliiton ohjelmaan ja myös Suomessa järjestetään kesäisin muutamia rullahiihtokisoja.