Pirjo Muranen

Suomalaisella kilpahiihdolla on pitkät perinteet ja voittosijoilla onkin ollut vuodesta toiseen mukana suomalaisia nimiä. Voidaan siis sanoa, että hiihto on yksi kansallislajeistamme ja lähellä jokaisen suomalaisen sydäntä. Mitaleille hiihtäneet urheilijat ovatkin suuria idoleja ja esikuvia nuorille lajin harrastajille. Yksi suurista sankareistamme on ehdottomasti Pirjo Muranen, lempinimeltään Pike.

Uran alku

Muranen on syntynyt Rovaniemellä 8. maaliskuuta 1981. Monien suomalaisten tapaan Pirjo aloitti hiihdon heti kun oppi kävelemään, mutta harrasti nuorena myös yleisurheilua, pesäpalloa, balettia ja voimistelua. Hiihto voitti kuitenkin muut lajit ja Muranen aloitti tositekemisen tässä lajissa 15-vuotiaana.Ensimmäisen MM-kultamitalin hän voitti jo 19-vuotiaana 2001 Lahdessa sprinttihiihdossa. Suomen kaksoisvoitosta tällä sprintillä voi lukea lisää Ylen Elävä arkisto –sivustolta. Tuolloin tunsimme vielä tämän hiihtäjälegendan tyttönimellään Manninen. Pirjo avioitui kesäkuussa 2007 lentopalloilija Ville Murasen kanssa, ja on sen jälkeen tunnettu nimellä Pirjo Muranen.

Suksivoidetta verissä

Muranen on lähtöisin hiihtäjäperheestä, ja hänen kaksi veljeään Hannu ja Kari ovat tunnettuja yhdistetyn hiihtäjiä. Kun samasta perheestä kasvaa ei ainoastaan yksi, vaan peräti kolme huippuluokan urheilijaa, onkin oletettavaa, että valmennusta on saatu jo varhain kotoa käsin. Mannisen perheessä isä Jorma on ollut Pirjon valmentajana hänen uransa alussa. Vuodesta 2006 Pirjon valmentajana on toiminut Reijo Jylhä.Muranen jatkoi menestyksekästä kilpahiihto-uraansa aina kevääseen 2011 asti, jolloin hiihtäjä teki päätöksen jättää kilpaladut taakseen 30-vuotiaana.